Teollisuuden työttömyyskassa, KOKO-kassa ja Rakennusalan työttömyyskassa

19.12.2018 | Meistä sanottua | Työttömyyskassat

Helppokäyttöinen jatkohakemus saa kiitosta

Teollisuuden työttömyyskassa, KOKO-kassa sekä Rakennusalan työttömyyskassa ovat olleet Futunio Oy:n asiakkaita jo pitkään ja tekevät tiivistä yhteistyötä käytössään olevien järjestelmien kehittämiseksi.

Jäsenten arkea helpottavat uudistukset saavat kiitosta

Teollisuuden työttömyyskassa, KOKO-kassa sekä Rakennusalan työttömyyskassa ovat Futunio Oy:n asiakkaita ja tekevät sen kanssa tiivistä yhteistyötä käytössään olevien järjestelmien kehittämiseksi. Työttömyyskassat käyttävät Futunion kassajärjestelmää työttömyysetuuksien ja vuorottelukorvausten käsittelyyn ja maksatukseen sekä tarjoavat asiakkailleen sähköisen asioinnin palveluja. Jatkuvan järjestelmien kehittämistyön lisäksi yhteistyössä toteutetaan säännöllisesti erillishankkeita.

“Viimeisimmistä kehityshankkeista tärkeimmät ovat olleet pikahakemus ja tekstiviestimaksuilmoitus”, kertoo Sari Honkanen Teollisuuden työttömyyskassasta. Helppotäyttöisempi jatkohakemus oli ollut asiakkaiden ykköstoiveena, ja sen toteuttamisesta on tullut erityisen paljon kiitosta. Pikahakemuksen saa lähetettyä muutamalla klikkauksella ja sitä on siirtynyt käyttämään lähes jokainen, joka voi valita pikahakemuksen tavallisen jatkohakemuksen sijasta.

Tekstiviestimaksuilmoitus kertoo maksatuksen ajankohdan nopeasti

Futunion kanssa yhteistyössä kehitettiin maksatusjärjestelmään myös palvelu, jolla asiakas saa tekstiviestinä ilmoituksen tulevasta maksusta. Tekstiviestimaksuilmoitus lähetetään heti kun hakemus on käsitelty ja siitä saa maksupäivän lisäksi tiedon tilille maksettavasta määrästä. Postitse lähetettävä maksuilmoitus saapuu aikaisintaan pari päivää myöhemmin.

“Tekstiviestimaksuilmoitus on palvellut erinomaisen hyvin. Ennen vastaanotimme paljon yhteydenottoja, kun asiakkaat halusivat tietää maksatuksen aikatauluja. Palvelun käyttöönoton jälkeen yhteydenotot ovat tältä osin vähentyneet”, kertoo Sari Rajalin Rakennusalan työttömyyskassasta.

Toimiva järjestelmä helpottaa ja nopeuttaa asiointia

Yhteistyö Futunion kanssa on työttömyyskassojen mukaan ollut sujuvaa ja tehokasta. Kassoille järjestelmien aktiivinen kehittäminen asiakkaiden toiveiden mukaisesti on ensiarvoisen tärkeää. “Olemme kassoissa tehneet paljon muun muassa asiakaskyselyjä selvittääksemme, miten voisimme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla heille muuten raskaassa tilanteessa." KOKO-kassan Kirsi Liikkanen summaa palvelun helppouden ja nopeuden nousevan kärkisijoille asiakkaiden toiveissa. "Järjestelmiä on kehitetty tiiviissä yhteistyössä meidän kanssamme. Futunio on kehitystyössään hienosti kuunnellut sekä meitä, jotka käytämme järjestelmää työssämme, että myös asiakkailtamme saatuja palautteita.” Työttömyyskassojen asiakkaat ovatkin olleet tyytyväisiä sähköisten palvelujen kehittämiseen ja antaneet palveluille tutkimuksissa hyvät arvosanat.

Järjestelmien kehittäminen asiakkaita paremmin palveleviksi on tuonut sujuvuutta myös työttömyyskassojen työhön, mm. vähentämällä manuaalityötä ja etuushakemusten käsittelyprosessiin liittyvää aikaa vievää selvittelyä.

CTA
Futunio

Futunio

Futunio on ammattiliitojen ja työttömyyskassojen toimialojen erityistarpeisiin erikoistunut palveluyritys. Tuotamme edistyksellisimmät ratkaisut edunvalvontaan ja työttömyysturvaan, joilla asiakkaammekin pysyvät mukana digitalisaation vauhdissa.

Pixels

Lue lisää